3.11.2006

RPT 10.3. -06, tulokset

Enpäs sitten eilen lähtenyt muistiinpanoja ottamaan, joten raporttia ei tästä viimeisimmästä häppeningistä saada. Erikoista edellisiin turnauksiin verrattuna oli se, että buy-in maksoi 10 e ja chipsejä saatiin jokaiselle alussa 2000. Yksi uusi pelaajakin oli mukana. Järjestyksessä perjantai-illan pokeria olivat tulleet tahkoamaan Guido, Spolle, Sake, Pekka, Huoh, Teemu, Patu, Raipe ja Jore.

Turnee oli tapahtumarikas ja tunnelma hieno. Käytiin paljon erikoisia käsiä ja legendaksi noussee 25o, etenkin Raipe kyllä tietää miksi. Loppujärjestys oli seuraava
:


1. Huoh
2. Raipe
3. Sake
4. Jore
5. Pekka
6. Teemu
7. Patu
8. Spolle
9. Guido

Itse pelistä en osaa sanoa paljoa rakentavaa. Omalla kohdallani vaistot pelasivat taas jokseenkin ja onnistuin tekemään muutaman oikein ratkaisun ns. isojen päätösten kohdalla. Pari bluffipottiakin vein, että blablabla vaan kaikille mukaville, jotka epäilivät kykeneväisyyttäni moiseen. Headsupissa käsi ei käynyt kuin ihan pari kertaa ja Raipella sitäkin enemmän, mutta ratkaisevassa kohtaa QQ:ni musersi Raipen TT:n. Kärsivällisyys siis lienee korvaava sen aggressiivisuuden puutteen, minkä vielä pelissäni havaitsen. Voittaja tienasi 60 e ja toiselle sijalle päässyt 30 e, joten tyytyväisenä eteenpäin..

Kivat pelit, tänään jo ehkä uusiksi. -Huoh

2 Comments:

Anonymous guideli said...

kolmeen turnaukseen ei 88 isompaa paria käteen ja vain pari big slickiä.. pekka sai 30minsan sisällä jo paremmin korttia.. paska peli.. poltan seuraavat pelikortit jotka näen

22:12  
Anonymous guideli said...

kortti ei kulje=turhautuminen=typeriä ratkasuja.. ja krapulassa pelaaminen bänniin, vielä typerämpiä ratkasuja ja muillaainaässäparitaskussajafloppieiosu
koskaanjajajajaitqwine

22:18  

Lähetä kommentti

<< Home